tiistai 27. maaliskuuta 2012

Anton Collin ja Matti Raivio – Uljaan urheilutarun sankarit




















Lauri Järvinen on kirjoittanut ja kustantanut kirjan Anton Collinista ja Matti Raiviosta. Kirja on 352 sivuinen teos pienestä Pihlajaveden kunnasta kotoisin olevasta kahdesta suurhiihtäjästä. Järvinen kirjoittaa kirjan esipuhessa, että tämän kirjan kirjoittamisessa minulla on ollut onni ja ilo saada avukseni aktiivisin ja aikaansaavin ryhmä, johon olen ikinä saanut näissä töissä tutustua.

Anton Johannes Collin (12. lokakuuta 1891 Pihlajavesi – 31. toukokuuta 1973 Ähtäri) oli suomalainen hiihtäjä, "Holmenkollenin kukistaja"
Anton Collin ei saavuttanut huomattavaa menestystä olympia- tai maailmanmestaruuskisoissa, mutta hän on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat edustaneet Suomea sekä talvi- että kesäolympialaisissa - vieläpä samana vuonna. Vuoden 1924 Chamonix'n talviolympialaisissa Collin keskeytti 50 kilometrillä ja 18 kilometrin hiihdossa hän sijoittui sijalle 16. Saman vuoden kesänä Pariisin olympialaisissa hän osallistui 188 kilometrin maantieajoon, mutta joutui keskeyttämään puolimatkassa reisilihaksen revähdykseen.
Anton Collinin hiihtouran suurin voitto tuli jo pari vuotta ennen kuin talviolympialaisia tai hiihdon maailmanmestaruuskilpailuja oli alettu järjestää. Hänet muistetaan "Holmen-Collinina", "Holmenkollenin kukistajana", sillä hän oli vuonna 1922 ensimmäinen Oslon Holmenkollenin hiihtokilpailun (kisat järjestetty vuodesta 1892 alkaen) voittanut ei-norjalainen hiihtäjä. Matkana oli silloin 50 kilometrin murtomaahiihto, jossa Tapani Niku varmisti Suomelle kaksoisvoiton. Kerrotaan, että Norjassa ympäri maan vedettiin liput puolitankoon tämän kauhistuttavan hiihtotappion vuoksi.
Holmenkollenin kaksoisvoitolla oli myönteinen vaikutus Suomen hiihtourheilun kehittymiseen, sillä Lauri "Tahko" Pihkalan ideoimana intouduttiin Suomeen kehittämään Holmenkollenia vastaavat jokavuotiset talviurheilukisat. Salpausselän Kisat Lahden Salpausselällä järjestettiin jo seuraavana talvena (1923). Näissä ensimmäisissä Salpausselän kisoissa Collin voitti 10 kilometrin hiihtomatkan. Järjestyksessään toiset olympialaisista erilliset hiihdon maailmanmestaruuskilpailut saatiin Salpausselälle jo vuonna 1926.
Pihlajavedellä syntynyt ja Liesjärvellä asunut Anton Collin edusti Myllymäen Työntöä, Keuruun Kisailjoita 1916-1920, Ähtärin Urheilijoita 1921-1924 ja Lahden Hiihtoseuraa.


Matti Raivio (22. helmikuuta 1893 Pihlajavesi – 25. toukokuuta 1957 Pihlajavesi) oli suomalainen maastohiihtäjä ja maailmanmestari.
Raivio voitti kultaa 30:n ja 50 kilometrin matkoilla vuoden 1926 hiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Lahdessa. Hänen 30 kilometrin voittomarginaalinsa, 6 minuuttia ja 18 sekuntia, on edelleenkin kaikkien aikojen suurin arvokisavoitto kyseisellä matkalla. 50 kilometrillä Raivio voitti hopeamitalisti Tauno Lappalaisen 8 minuutilla ja 27 sekunnilla.
Raivio osallistui kaksiin olympialaisiin: Chamonix'ssa 1924 hän sijoittui seitsemänneksi sekä 18:lla että 50 kilometrillä. Sankt Moritzissa 1928 hän keskeytti 50 kilometrillä.
Raivio voitti urallaan kuusi Suomen mestaruutta vuosina 1920–1927. Viimeinen mestaruus tuli vasta uusinnassa, kun hän ja Martti Lappalainen olivat 10 kilometrillä hiihtäneet saman ajan. Salpausselän Kisoissa hän voitti 10 kilometriä vuosina 1925 ja 1927 sekä jälkimmäisenä vuonna myös 50 kilometrin kilpailun. Hän sai Salpausselkä-mitalin numero 3. Puijon kisoissa hän voitti 30 ja 50 kilometriä vuonna 1923.
Matti Raivion sisar Aino Raivio voitti maastohiihdossa kaksi Suomen mestaruutta vuosina 1924–1925.

Ei kommentteja: