torstai 8. maaliskuuta 2012

Himangan urheiluhalli – pienen seuran iso ponnistus












Himangan Urheilijoiden johtokunta käsitteli seuran taloudellista tilannetta lokakuun 1966 alussa ja pöytäkirjaan merkittiin seuraavaa: ” Todettiin, ettei nykyisellä keräysmenetelmällä tarvittavia tuloja saada, vaan olisi ryhdyttävä muilla keinoin hankkimaan tuloja. Puheenjohtajan esityksestä keskusteltiin pitkään. Esitys koski baarin rakentamista Himangan kirkonkylään. Baarin yhteytee yritettäisiin saada joitakin urheilutiloja, joiden osuus merkitsisi rahoituksen helpottumista, koska tällöin olisi mahdollista saada veikkausrahoja. Tonttiasia jäi avoimeksi. Pankinjohtaja Asko Hekkala lupasi selvittää miten kyseinen rahoitus järjestettäisiin.”

Melko vaatimattomista lähtökohdista lähtenyt hanke johti lopulta mittavan urheilutalon toteuttamiseen. Alkuperäisen suunnitelman mukainen baarikin siihen tuli sisältymään, mutta vain vähäisenä osana kokonaisuutta. Samalla HU sai mainiot toimisto- ja kokoustilat. Aikaa kului syksystä 1966 melkein kymmenen vuotta, mutta lopputulos oli seuran ja yleensä keskipohjalaisen urheilun kannalta hyvä ja toimiva.

Kevään 1967 kuluessa alettiin baarin sijasta puhua jo urheilutalohankkeesta ja huhtikuussa johtokunta valitsi erityisen toimikunnan viemään suunnitelmaa eteenpäin. Saman vuoden syksyllä oli kuitenkin edelleen turvauduttava keräyksiin talouden tukemiseksi. Vuoden 1968 alussa johtokunta totesi seruan taloudellisen tilanteen suhteellisen hyväksi, mutta katsoi uudet tulonlähteet silti tarpeellisiksi. Himangan kirkonkylälle päätettiinkin rakentaa HU:n kioski. Seura oli ostanut jo keväällä 1967 käyttöönsä kioskin Torvenkylältä. Syksyllä 1968 johtokunta saattoi kirjata kummankin kioskin toiminnan olleen erittäin kannattavaa.

Saman vuoden lopulla HU hankki bingo-pelin, jolle suunniteltiin toimintaa sekä kirkonkylälle että Hillilään. Pelinjohtajina toimivat vuorollaan seuran johtokunnan jäsenet. Bingon tuotosta huolimatta taloudellisen tilanteen katsottiin syksyllä 1969 vaativan jälleen minkinnahkakeräystä. Seurabingosta päätettiin keväällä 1970 luopua. Hilliläddä bingo kuitenkin jatkui syyskesällä 1970. Keväällä 1970 HU:lle tarjottiin vuokralle Koski-Baaria kirkonkylästä. Vuokrasopimus solmittiinkin puoleksi vuodeksi lokakuun 1970 loppuun saakka.

Talvella 1971 tuli ajankohtaiseksi hiihtomajan rakentaminen Pernuun. HU:n johtokunta valitsi rakennustoimikunnan 23. helmikuuta ja jatkossa hanke eteni vauhdikkaasti. Rakennustoimikuntaa kuuluivat rakennusmestari Juhani Kaustnen sekä Toivo Pernu, Aki Eskola, Eino Ojatalo, Arvo Mäki ja Arvo Keski-Rautila. Keväälllä 1972 HU:n vuosikokous otti pitkästä aikaa esille urheilutalon rakentamisen. Urheilutalon rakentamista varten HU:n johtokunta päätti vain kaksi päivää myöhemmin aloittaa tonttineuvottelut maanomistajien kanssa seuran puheenjohtajan Arvo Keski-Rautilan ja Samuli Singon johdolla.

Yleinen kokous pidettiin 30. kesäkuuta ja paikalla oli 30 henkilöä. Yksimieliseksi päätökseksi tuli ryhtyä rakentamaan urheilutaloa tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Lääninhallituksen luvalla myytiin tarramerkkejä Vaasan läänin alueella 1.9.-331.12.1972. Yhteistoiminta Himangan Roiman kanssa nousi urheilutalohankkeen yhteydessä aika ajoin esille myös HU:n johtokunnan kokoksissa. Tammikuussa 19669 johtokunta sai jopa valtuudet ”kehitellä urheiluseurojen Roiman ja Urheilijoiden yhdistämistä”.

Tammikuun 3. päivänä 1973 perustetun talo-osakeyhtiön nimeksi tuli Urheilu- ja Nuorisotalo Oy. Samassa kokouksessa talo-osakeyhtiö päätti myydä tuhat osaketta sadan markan kappalehinnalla. HU:n johtokunta teki kesäkuun alussa 1973 päätöksen urheiluhallin tontin vuokraamisesta Urheiluhalli Oy:lle 50 vuodeksi. Käytännössä tämä toteutettiin asianmukaisella sopimuksella kesällä 1974. Samalla päätettiin urheiluhallin rakentamishankkeen siirtämisestä HU:lta Himangan Urheiluhalli Oy:lle.
Joulukuussa 1975 hallihanke oli edistynyt jo niin pitkälle, että HU:n johtokunta käsitteli avajaistanssien järjestämistä. HU:n vuosikokous pidettin uuden urheiluhallin kahviossa ensimmäisen kerran 23.2.1976, jolloin paikalla oli 70 seuran jäsentä.

Lähdeaineisto Lauri Järvinen Himangan Urheilijat 1945-2005 ISBN 952-91-9674-1

1 kommentti:

Sanna kirjoitti...

Tällä onkin jo ikää. Meidän kunnalle on tulossa teräshalli, se tulee nimenomaan urheilukäyttöön. Tällä hetkellä ei ole mitään tiettyä paikkaa, jossa voisi urheilua harrastaa sisätiloissa, joten se on hieno askel meidän kunnalle. Innolla odotan, että pääsee myös näkemään mitä kaikkea on tarjolla.
https://www.hallipojat.com/rakennuspalvelut