Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle

Hannes Kolehmainen

Suomi tuli Tukholman olympiakisoihin kuin supernova. Jotakin maailmalla tiedettiin odottaa suomalaisten taholta, ainakin enemmän kuin neljä vuotta sitten Lontoossa. Kotimaassa oli toiveiden käyrä kohonnut varsin korkealle. Mutta rohkeimmatkaan eivät uskaltaneet odottaa niin valtavaa läimurtoa kuin millaiseksi Tukholman päivät sitten heinäkuun toisella viikolla 1912 muodostuivat. Suomalaiset juoksijat olivat valmentautuneet erikoisella ponnella näihin sijainniltaan Suomen kannalta ihanteellisiin kisoihin. Helsingistä ja Turusta katsoen lähempänä kuin Savonlinna tai Oulu. Tukholmaan voitiin lähettää suuri joukko urhelijoita, Toiset saattoivat lähteä melkein omalla kustannuksellaan. Suomen joukkueen vahvuus olikin 186. Ruotsi asetti tuleen luonnollisesti huomattavasti enemmän urhelijoita, osanottajien määäräähän ei ollut silloin vielä mitenkään rajoitettu. Myös Englanti ja Norja lähettivät suuremman joukkueen kuin Suomi, joka tässä suhteessa oli neljäntenä, kuten myös kisojen kokonaispistemäärässä.

Hannes Kolehmainen, 23, Tukholman kisojen sankari, ei ollut enää kansainvälisesti tuntematon tekijä. Neljän mailin Englannin mestaruus edelliseltä vuodelta ja voitti Jean Bouinnista Berliinissä olympiakesän alkajaiksiksi 7500 metrillä eivät olleet mitään köykkäsenpölähdyksiä. Bouin oli edellisenä kesänä joussut häikäisevän maailmanennätyksen 10 000 m:llä. Aika oli 1,2 sekuntia alle 31 minuutin, jonka rikkomista silloin pidettiin ihmeellisenä saavutuksena. Bouin oli tunnettu hahmo, ratojen valtias, kokenut juoksija, kouliintunut taktikko. Onnistuisko nuori suomalainen suoksija elämänsä suurimmassa ja loistokkaimmassa voittamaan ranskalaisen? Kisojen kynnyksellä tämä oli kaikkein kiinnostavimpia keskustelun aiheita. Tietysti pohdittiin myös muiden suomalaisten mahdollisuuksia. Elmer Nikander oli tehnyt edellisenä kesänä voitokkaan kilpailumatkan Saksaan ja Unkariin, mutta Julius Saaristo, 20, oli kohonnut uuden lajin mahdollisuuksien mieheksi: valintakilpailuissa toukokuun lopulla hän heitti keihästä paremmalla kädellä 61,45 ja molemmilla yhteensä 195,64 – kumpikin tulos uusi maailmanennätys. Armas Taipale, heitti kiekkoa toiveita herättävästi olympiakatsastuksissa. Tämä oli useimmille asiantuntijoillekin yllätys.

Lauri Pihkala kertoo, että juoksijamme valiot, Hannes ja Tatu Kolehmainen, Stenroos ja Halme ”hartaasti tutkivat Viljami Kolehmainen Amerikasta lähettämiä kirjeitä”. Juoksijamme saivat tällä tavalla ”amerikkalaista” valmennusta. Ilman sitä juoksumme nousu tuskin olisi tapahtunut niin nopeasti ja jaohtanut sellaiseen läpimurtoon kuin vuoden 1912 aikana tapahtui.

Suomalaiset lähtivät Tukholmaan suurin toivein, mutta toisaalta tietäen, että vastassa oli ”koko maailma” ja kaikissa lajeissa kovaa, kokenutta vastavoimaa. Muutakin kuin pelkästään urheilullista merkitystä Tukholman kisoilla oli erikoisesti Suomelle. Kisatapahtumiin huipentumassa olevan olympiadin aikana oli käyty merkillistä taistelua vihreäverkaisen pöydän ympärillä. Tsaari-Venäjä ja Itävalta olivat lähteneet taisteluun Suomen ja Böömin (tsekkien) poistamiseksi olympiakisoista. Niin suomalaisilla kuin tsekkiläisillä oli sihen asti ollut itsenäinen asema olympiakomiteassa. Erikoisesti paroni de Coubert piti kiinni näiden kansojen jatkuvasta koskemattomuudesta olympialaisessa rauhanliikkeessä. Niin pitkälle tsaarivenäläiset ja itävaltalaiset pääsivät, että Böömi ja Suomi,vaikka jäivät kansainvälisen olympiakomitean jäseniksi omine edustajineen velvoitettiin olympialaisten avajaisissa marssimaan hallitsijamaan perässä ilman omaa lippuaan. Mikäli joku maiden urhelija pääsisi palkintopallille, olisi sen kunniaksi salkoon vedettävä Venäjän tai Itävallan lippu, jonka alle kuitenkin sallittaisiin asettaa asianomaisen urhelijan oman maan pienoislippu.

Hannes Kolehmainen kiedottiin Tukholman kisoissa ja niiden jälkeen toinen toistaan häikäisempiin superlatiiveihin. Hän oli ihme, palvottu sankari, joka kohosi huippu-urheilun symboliksi. Hän olikin todella omaa luokkaansa, jonka lähellekään kukaan toooinen ei ylettynyt. Tukhoman kisat kokonaisuudessaan muodustuivat Suomen kansalle yhtenäiseksi juhlaksi, joka kesti heinäkuun kuudennesta päivästä videnteentoista ja jonka loiste ei heivin heikentynyt. Hannes ei ollut ainoa suomalainen voittaja, kultamiltan valloittajia oli kuusi ja mitaleista pääsi osalliseksi kaikkiaan 43 suomalaista, kun myös 19-miehinen voimistelun olympiajoukkue lasketaan mukaan.

Hannes Kolehmaisen suvereeni ylivoima tuli selvästi näkyviin 5000 ja 10000 metrin loppukilpailuissa ja 8000 metrin mustomaajuoksussa, joissa kaikissa hän otti omakseen kultamitalit. Hannes sai näissä kisoissa myös yhden hopeamitalin, joka sopi hieman huonosti hänen arvolleen – missä koitoksessa hän ei jäänyt toiseksi. Hopeamitali tuli murtomaalta joukkuejuoksussa. Hanneksen valtavan ylivoimaisuuden osoittamiseksi oli palautetava mieleen myös alkuerät. Avaijaisten jälkeisenä päivänä taivallettiin ensin 10 000 metrin alkuerät, joista Hannes voitti omansa. Aikaa meni hämmästyttävän runsaasti (33,49), mutta se johtui vauhdin hitaudesta, myöhemmin selvisi että rän miehiä juoksutettiin kierros liikaa.

Kympin loppukilpailu juostiin seuraavan päivänä. Matkan maailmanennätysmies Bouin ei pannut arvovaltaansa vaakalaudalle tällä matkalla, hän oli päättänyt kyniä hymyilevän suomalaisen 5000 metrin juoksussa. Hannes voitti10 000 metrin kultamitalin – ensimmäisen kultamitalinsa – leikittelevän helposti. USA:n Tewanima jäi 45 sekuntia, puolisen ratakierrosta. Pronssimitalin korjasi suomalainen Albin Stenroos. Hannes ei hätyytellyt Bouinin maailmanennätystä, hän tyytyi aikaan 31.20,8, mutta niinpä hänellä olikin tiedossa huomispäivänä – heinäkuun yhdentenätoista – uusi urakka: 5000 metrin alkuerät. Ne sujuivat Hannes Kolemaisen kannalta hienosti. Jean Bouin taittoi tuoreena miehenä oman eräsnä huippuvauhtia, aika 15.06 tuntui lähes kullanhohtoiselta. Hanneksen alkuerä sujui hitaammin (15.38,99 pudottaen siten ehdottoman ennakkosuosikin painon hänen harteiltaan. Hannes selviytyi alkuerästään harjoitteluvauhdilla ja sai säästää voimiaan loppukilpailuun, joka juostiin seuraavana päivänä. Siitä tuli Tukholman olympiakisojen suurin tapaus. Hannes Kolehmainen, jolla oli takanaan kolmelta edelliseltä päivältä 25 000 metriä voitollista ratajuoksua, asettui lähtoviivalle ainoana päämääränään voittaa ankara kiistakumppaninsa Jean Bouin. Tuskin hän muisti että oli ksymyksessä olympiakisat.

Kun laukaus pamahti, Hannes ryntäsi arvelematta johtoon Bouin ja brittiläiset Hutsn ja Scott kannoillaan. Hanneksen juoksu ei ollut tavanomaisen lennokasta, pikemminkin kankeata. ”Minusta näytti hänen yrityksensä toivottomalta”, kertoo Lauri Pihkala, joka pyrki turhaan 800 metrin loppukilpailuun, vaikka olikinn näihin aikoihin Suomen nopein puolimaileri. Tärkeämpää vakanssia hän hoiti harrastuksenaan, lehtimiehen ja tulevan urheilukirjalijan ammattia. Ponhagin käytyä välillä johdossa Hannes siirtyi uudelleen pitämään vauhtia, joka ei ollut päätähuimaavaa: 1500 metriä katkesi ajassa 4.17.

Pihkala kertoo, että ”puolimatkassa, sikäli kuin ennätimme sen arvioida, on aikaa mennyt 7.17. Bouin oli saanut tarpeekseen mukanajuoksemisesta ja kiri johtoon. Mutta hän teki samalla palveluksen Hannekselle antamalla hänelle uuden, pitempiaskelisen tahdin. Sitä paitsi Hannes oli vasta tällöin päässyt hikeen. Kun jäljellä oli vajaa kaksi kierrosta, pyrkii Hannes johtoon, mutta Bouin torjuu yrityksen melkein närkästystä osoittavin elein. Takasuoralla Hannes kiristää, mutta Bouin vastaa vielä voimakkaammin. Käänteessä hän alkaa tehdä kaulaa. Mutta hetken kuluttua näien Hanneksen käänteessä aivan Bouinin olkanppän takana”.

Hurja juoksu huipentuu valtavaan kaksintaisteluun, Hannes siirtyy Bouinin rinnalle, mutta ranskalainen ei hellitä vaan lisää vauhtiaan samassa tahdissa. Kun matkaa on enää 50 metriä jäljellä, tunkee Kolehmainen rintansa väkisin ranskalaisen edelle ja 10 metrin päässä maalista ikään kuin taittuu ja lysähtää – suomalainen leikkaa maalinauhan metrin edellä kilpailijaansa. Huutomyrsky on valtava.

Ajanottajat hämmästyvät, häkeltyvät. Kellot ovat pysähtyneet osoittamaan lukemia, jotka tuntuvat mahdottomilta. Oliko tapahtunut inhimillinen erehdys vai oliko tässä kaikeissa jotakin noituutta pelissä. Hannes Kolehmaisen aika 14.36,6 on puolisen minuuttia virallista maailmanennätystä parempi, Bouin oli saanut yhtä sekunninkymmenystä heikomman tuloksen.

Jo tässä vaiheessa voitiin sanoa, vaikka Hannes Kolehmaiselle oli vielä kolmannes urakastaan suorittamatta, että hän oli juossut Suomen maailmankartalle. 5000 metrin suurjuoksun jälkeen Hannes Kolehmainen sai pitää yhden vapaapäivän, mutta heinäkuun kahdennentenatoista hän oli jälleen Suomen asialla. 3000 metrin joukkuejuoksun koe-erässään hän ei enää tyytynyt vähempään kuin maailmanennätyksen kaatamiseen ( 8.36,9). Sitä huolimatta Suomi karsiutui lajin loppukilpailusta, johon kustakin erästä pääsi voittajajoukkue. Tämä juoksulaji ei tuottanut Hannekselle muuta kuin maalmanennätysmainetta. Mutta toisten suomalaisten sijoittuminen 4:lle ja 6:lle tilalle merkitsi joukkueeme putoamists Rutosin jälkeen toiseksi.

Murtomaalla ei Hannes tahtonut päästä alussa vauhtiin. Hän oli väsynyt ja kangistunut, mitä tietenkään ollut ihme, sillä aikaisempien päivien kilpailut, yhteensä 33 000 metriä, painoivat jaloissa. Kun kaksi kilometriä oli juostu, Hanneksen edellä oli vielä kokonainen joukko kilpailijoita. Bouin johti päättäväisesti ja ilmeisen hyvillään. Suomalainen näytti olevan poissa pelistä. Mutta neljännellä kilometrillä pitkässä vastamäessä Hannes alkoi noukkia kiinni miehen kerrallaan. Saavutettuaan kärkimiehenä juoksevan ruotsalaisen Johanssonin hän kuuli Bouinin keskeyttäneen. Hannes saapui ensimmäiseltä kierroksel 150 metriä seuraavaa edellä. Albib Stenroosille tapahtui matkalla pieni onnettomuus, nilkka nyrjähti. Mutta sisukkaasti hän jatkoi. Hannes voitti miten tahtoi, lähes puolen minuutin erolla Ruotsin Anderssoniin. Stenroos kamppaili rampana kuudenneksi ja näin tuli joukkuekilvalla hopeamitali pelastetuksi. Kolmannen renkaan muodosti Lauri Eskola. Joukkuetulosta ei ratkaistu aikojen vaan sijalukujen perusteella.

Häikäisempää olympiasankaria kuin Hannes Kolehmainen Tukholmassa maailma ei ole monta nähnyt. Hänen rinnalleen kohosi kyllä Pariisin kisoissa Paavo Nurmi ja Helsingin kisoissa Emil Zatopek, mutta siinä se sitten ovatkin.

Lähdeaineisto Reino Rinne – Pekka Tiilikainen Suomen urheilun tähtihetkiä