lauantai 8. helmikuuta 2014

Kustaa Pihlajamäki – voittamaton vapaapainija




Kustaa Pihlajamäki on herännäiskodin kasvatti, joka hallitsi painimolskia lähes kahden vuosikymmenen ajan.
Sininen molskimatto houkutteli useampiakin eteläpohjalaisen Pihlajamäen suvun nuorukaisia painiharrastuksen pariin. Kustaa viihtyi molskilla poikasesta lähtien. Synnynnäiset vapaapainijan lahjansa hän osoitti julkisuudessa voittaessaan 22-vuotiaana ensimmäisen Suomen mestaruutensa vapaapainissa. Vielä samana vuonna hän yllätti koko maailman painiasiantuntijat saavuttamalla kultaa Pariisin olympialaisisssa vapaapainin kevyimmässä sarjassa, höyhensarjassa.

Kärpän tavoin matolla pyörähdellyt Pihlajamäki oli verrattoman teknillinen ja väkvahva painija, Vikkelästi hän käynnisti molskilla karusellin, jossa seisaaltaan suoritetut salamannopeat heitot veivät vastustajan kanveesiin useinmiten jo ottelun ensi minuuteilla. Pihlajamäen selkavoittoennätys oli ainoastaan neljä sekuntia: ”kättely, täyskäännös ja heitto”. Useisssa Ruotsi-maaotteluissa hän ei viihtynyt painimatolla 14-15 sekuntia pitempään.

Pariisin olympiakisojen painiareena tuotti Suomelle todellisen ”kultasaaliin”. Vapaapainin puristuksen kesti tosin ainoastaan Kustaa Pihlajamäki. Lasikattoisessa pyöräilymaneesissa lämpötila pyrki nousemaan aina 50:een asteeseen, mutta läkähdyttävä pätsi ei kyennyt pehmittämään Pihlajamäen temperamenttia, sitkeyttä ja voitontahtoa. Ylpeäryhtinen ylikonstaapeli raivasi tiensä kultaan räikeästä tuomarivilpistä välittämättä.

Pihlajamäen sarjassa oli 12 painijaa, aina kaksi samasta maasta. Ennen kilpailuja hän joutui laihduttamaan seitsemän kiloa. Mutta Pihlajamäki selvitti paino-ongelmat pitkällä kävelylenkillä ja ahkeralla saunomisella. Kultamitaliin riitti kolme ottelua, joihin kului aikaa vain runsaat 24 minuuttia. Loppuotteluissa Pihlajamäki kukisti kahdesti suomalaisen Kalle Mäkisen.

Pariisissa alkanut Suomen kaikkien aikojen menestyksekkäin painiura jatkui Pihlajamäen kuolemaan asti, sotavuoteen 1944, jolloin hän oli vasta 42-vuotias. Berliinissä 1936 kulta alkoi olla jo kiven takana muille suomalaisille, mutta ei Pariisin kultamitali- ja Amsterdamon hopemitalimiehelle. Myös Pihlajamäen valmentaja oli menestyksestä etukäteen vuorenvarmana: ”Jos Kustaa häviää, niin silloin on kirkonkirjoissa nimi muutettu”.

Ensimmäisen kilpailupäivän aamuna Kustaan polvessa puhjennut paise nostatti jännitystä suomalaisleirissä. Tuskat eivät kuitenkaan näyttäneet heijastuvan Pihlajamäen otteisiin molskilla: vikkelillä kampituksilla ja jalkoihin syöksyillä sekä ennen kaikkea väkivahvoilla käsillään suomalainen väänsi itselleen toisen kultamitalin vapaapainissa.

Pihlajamäen elämä oli omistettu painille. Menestyksent takaa löytyi elämäntavoiltaan esimerkillinen ja vakavaluonteinen ihminen. Rukous oli hänelle luonnollinen asia:” en rukoile voittoa, rukoilen hyvää ottelua”.
Kuolinvuoteellaan Kustaa Pihlajamäki jätti testamenttinsa urheilevalle nuorisolle: ”Kun vedin Suomen sinivalkoisen painitrikoon ylleni ja minun oli edustettava rakasta isänmaatani, tunsin useinkin, että omat voimani eivät riittäneet voiton saavuttamiseksi. Sen vuoksi pyysin aina voimaa Ylhäältä. Ja minä tunsin, että tätä voimaa minulle annettiin. Rauhallisena, voitonvarmana silloin aina menin matolle..”

Kustaa Pihlajamäki

Pariisin olympialaiset

Suomi kesäolympialaisissa 1924

Pariisin olympialaiset 1924

Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8904-5


Ei kommentteja: