torstai 24. huhtikuuta 2014

Veli Saarinen – kultatilin avaus olympiahiihdossa


Suomen Hiihtoliitto oli valinnut Lake Placidiin viisi olympiahiihtäjäämme talven näyttöjen perusteella. Helmikuun alussa pidettäviin olympiamittelöihin joukkueemme matkusti tammikuun alussa ilman yhtään kilpailua sen talven lumilla.
Pitkän laivamatkan aikana hiihtäjämme yrittivät pitää kuntoaan yllä harjoittelemalla laivan kannella. Kun suomalaisten saapuivat ”rapakon taakse”, niin kisapaikalla ei ollutkaan lunta. Niinpä he viettivät kisojen alusviikot New Yorkin seudulla suomalaisten siirtolaisten vieraina.

50 kilometrin alkuperäinen reitti ei ollut erityisen vaikea, mutta kun vesisade sulatti siltä lumet, niin hiihto siirrettiin korkeammalle vuoristoon. Tällä vähälumisella ja ylipitkällä ( noin 58 km) reitillä oli usean kilometrin mittaisia yhtäjaksoisia nousuja ja varsin huikeita laskuja, joissa piti olla tarkkana, etteivät sukset ja sauvat katkenneet.

Kisan aloitti rajulla vauhdilla ennakkosuosikki Ruotsin Sven Utterström. Alkupäässä startanneen Utterströmin kärkiaika piti puolimatkassa, kunnes sinne ruotsalaisten yllätykseksi saapui vauhdikkaasti Virolahden kaksikko Veli Saarinen ja Väinö Liikkanen. Saarinen meni noin 2,5 minuuttia Utterströmin edelle ja Liikkanenkin alitti ruotsalaisen ajan puolella minuutilla.

Loppumatkalla Saarinen sai pahan suomenvedon ja oli jo vähällä keskeyttää, mutta matkan varrella olleet suomalaishuoltajat kannustivat Saarista jatkamaan. Maali näkyi jo noin 5-6 kilometrin päästä korkealta harjanteelta. Saarinen otti loppulaskun tarkasti, jottei jo hyppysissä ollut olympiavoitto karkaisi käsistä. Kun Saarinen tuli maaliin, hän löi johdossa olleen Norjan Arne Rustadstuenin lähes neljällä minuutilla. Mutta vielä ei olympiavoitto ollut varma. Suonenvedot olivat hivuttaneet Saarisen vauhtia sen verran, että toinen Virolahden Sammon mies Väinö Liikkanen alkoi saavuttaa seuratoveriaan. Liikkanen sivakoi rivakasti maaliin, mutta sai havaita hävinneensä Saariselle 20 sekuntia.

Suomen hiihdon ensimmäinen olympiakulta oli tosiasia. Sen oli ottanut sitkeä ”Virolahden kalastaja” Veli Saarinen, jonka hyvänä adjutanttina seuratoveri Väinö Liikkanen varmisti kaksoisvoittomme. Ennakkoon epäiltiin sitä, riittävätkö suomalaisten voimat Lake Placidin korkeilla vuorilla. Monet kovat tyrskyt käynyt kalastaja Veli Saarinen oli pitkilä ja vaativilla soutureissuillaan kehittänyt itselleen varsin vahvan yläkropan. Ja näitä avuja Lake Plasidin rinteillä tarvittiinkin.

Lake Placidin 18 kilometrillä keli vaihteli paljon kisan aikana. Niinpä alkupäässä lähteneet kilpailijat hyötyuvät lähtönumerostaan. Numerolla 60 startannut Saarinen kärsi melkoisesti sään lämpenemisestä, mutta sauvoi siitä huolimatta sisukkaasti pronssille. Neljä vuotta aiemmin Saarinen oli Chamonixin olympialaisissa tällä matkalla neljäs, joka oli niissä kisoissa Suomen paras hiihtosaavutus.

Ensimmäisen suurkisamitalinsa Veli Saarinen saavutti jo vuoden 1926 Lahden MM-kisoissa ottamalla pronssia 30 kilometrillä. Suomi otti siinä kilvassa kolmoisvoiton, jota olivat tuomassa Matti Raivio, Tauno Lappalainen ja Veli Saarinen.
Zakopanen MM-kisoissa kolme vuotta myöhemmin Saarinen teki lopullisen murtonsa terävimpään kärkeen. Hän voitti 18 kilometriä ja sijoittui 50 kilometrillä hopealle.

Saarinen saavutti vielä kaksi maailmanmestaruutta. Vuonna 1933 hän voitti 50 kilometriä. Seuraavana vuonna Saarinen hiihti viestissä ankkurina Suomen joukkueen maailmanmestariksi. Saarinen sijoittui 18 kilometrillä hopealle Sulo Nurmelan jälkeen.
Veli Saarinen lopetti menestyksekkään uransa vuoden 1934 MM-kisoihin. Hän siirtyi Saksaan valmentajaksi vuosiksi 1934-36. Suomeen palattuaan hän suoritti liikuntaneuvojan tutkinnon ja vuonna 1937 hänet valittiin Suomen Hiihtoliiton päävalmentajaksi,jossa tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1968 asti. Vuodesta 1949 lähtien hän toimi myös Hiihtoliiton toiminnanjohtajana.

Veli Saarinen

Veli Saariselle kultaa Lake Placidissä

Veli Saarinen

Veli Saarinen Virolahden Sampo


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 1 ISBN 951-31-8905-35

Ei kommentteja: