sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Jorma Limmonen – nyrkkeilijä ja herrasmies

Rooman helteisissä olympiakisoissa 1960 Suomen mitalisaalis jäi vaatimattomaksi, voimistelija Eugen Ekamanin hankkima ainoa kulta tuli vasta kisojen lopussa. Harvoihin myönteisiin esityksiin kuului 57-kiloisen nyrkkeilijät Jorma Limmosen pronssimitali. Kisojen jälkeen 26 vuotta täyttäneellä Limmosella oli taustanaan jo suhteellisen pitkä kilpa-ura. Urheilun pariin ”Jomi” pääsi jo poikavuosinaan Järvenpäässä.
Paini ja pesäpallo valoivat alkuinnostuksen kunnes menestyminen nyrkkeilyn poikasarjoissa ja TUL:n silloisen valmentajan Eino ”Aki” Monosen yllytys siirsivät mielenkiinnon kokonaan kehän kiehtoviin tunnelmiin.

Siitä lähtien Jorma Limmosen sydän sykki pelkästään nyrkkeilylle. Ei kuitenkaan ksokaan liikaa, sillä leipätyö täytyi hoitaa. Ammattilaissopimusta hän ei koskaan allekirjoittanut, vaikka sellainen neuvotteluasteella olikin.

Helsingin Tarmoa edustanut Jomi esiintyi olympiatasolla Roomassa 1960 ja myös neljä vuotta myöhemmin Tokiossa, Hyvä yritys olivat Helsingin kisojen karsinnat, joihin hän osallistui vain 17-vuotiaana. Melbournen minijoukkueeseen 1956 ei Jomi mahtunut, mutta Roomassa hän oli parhaimmillaan.
Menestyksen taustalla oli edellisenä vuonna alkanut tiivis valmennuksellinen yhteistyä liittojen ulkopuolella toimineen insinööri Mauri Luukkosen kanssa. Tämä pystyi antamaan harvoille valmennettavilleen myös henkistä voimaa. Luukkonen teki myös siihen saakka varovaisena puolustusnyrkkeilijänä tunnetusta Limmosesta päättäväisen ja aktiivisesti voittoon pyrkivän ottelijan.

Alkukierroksilla Limmonen kukisti ammattilaisten tulevan Euroopan mestarin, Tanskan Börge Kroghin, Iso-Britannian Phil Lundgrenin ja Rhodesian Abel Bekkerin.
Jomi oli jo 57-kiloisten neljän parhaan joukosa, kun vastapäiseen kehän kulmaan nousi 2. elokuuta Italian huippuvalmennetun joukkueen toivo Francesco Musso. Koska tämän ottelut aina olivat ennen suomalaista, ei Jomi saanut tilaisuutta edes kunnolla vilkaista Musson nyrkkeilytapaa.

Suomen valmennuspuoli uskoi tämän hyökkäävän, mutta mies olikin vaihteeksi eri maata, tarkka pisteiden kerääjä. Jorma Limmonen pääsi tosin hallitsemaan kehätapahtumia ottelun loppuvaiheessa, mutta tuomarin näkemys ja erityisesti Mussoa hurjasti kannustanut roomalainen kotikatsomo tekivät roomalaisesta voittajan ja seuraavana iltana kutalimitalimiehen.

Jorma Limmosen nimi jää nyrkkeilyn aikakirjoihin monella muullakin tavalla. Hän voitti vuosien 1953-64 välillä ennätykselliset kymmenen Suomen mestaruutta 51-57 kilon sarjoissa. Lisäksi tulivat neljä Pohjolan mestaruutta sekä kolme EM-edustusta.
Limmonen nyrkkeili kaikkiaan 39 maaottelussa, mikä on niin ikään ennätys lajissaan.

Jorma Limmonen

Limmonen nyrkkeilykehien herrasmies 

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/21917-limmonen-nyrkkeilykehien-herrasmies

Jorma Limmonen on kuollut
http://www.iltalehti.fi/urheilu/2012112916391611_ur.shtml




Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9 

Ei kommentteja: