keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kyösti Lehtonen – painin heittokone


Pohjalaisen painia harrastaneen isäntämiehen kiljaisu Suomen ja Ruotsin välisessä painimaaottelussa Helsingin Massuhallissa 1954: ”Herrajestas, eihän tuo miähen tarvitte saara kuin sormenpäästä kiinni, kun se jo heittää.”. Kyösti ”Köpi” Lehtonen pyöritti mielensä mukaan Ruotsin Åke Jönssonia keyen sarjan ottelussa. Painiaapisen kaikki hienoudet nähtiin vajaan kolmen minuutin ottelussa, jossa pääroolissa oli Suomen Köpi Lehtonen. Köpi oli painijan prototyyppi, vahva kuin karhu, nopea kuin ilves ja kaiken lisäksi teknillisesti täydellinen. Taktiikka oli hänen heikkoutensa, mutta harvoin hän sitä tarvitsi.

Nopeutensa Köpi oli hankkinut pikajuoksusta. Hän oli maamme ilmeisesti paras starttaaja, sillä 60 metrillä hän oli samaa luokkaa kuin esimerkiksi Voitto Hellsten. Jämsänkosken Ilveksen lähtijänä hän oli hankkimassa Kalevan kisoissa SM-pronssia 4x100 m:n viestissä 1957. Pituudessa Köpi lähenteli seitsemän metrin rajaa.

Napolissa 1953 MM-paineissa oli Köpin ensimmäinen todellinen tulikoe. Kevyt sarja oli aina ollut suurten nimien ja taitoniekkojen miehittämä. Kolme miestä erottui muista. Köpin lisäksi Ruotsin jo kultamitalin olympiakisoissa vallannut Gustaf Freij ja Neuvostoliiton supernimi Sasame Safine. Köpi hävisi Freijille erittän tiukassa ja armottomassa ottelussa. Safine puolestaan kukisti ruotsalaisen.
Safine ja Köpi olivat viimeisenä parina vastakkain. Selätys oli taannut Köpille kultaa, häviö pronssia ja pistevoitto hopeaa. Köpi lähti tosi mielessä kamppailuun, ja Safien lensi kuin rukkanen sillasta siltaan. Hän pysyi pelissä, sillä loistavan siltansa avulla hän esti selätyksen. Köpin ylivoimainen pistevoitto toi hopeaa, ja Freij vei maailmanmestaruuden.

Karlsruhen MM-paineissa 1955 kaikki toistui sillä erolla, että Neuvostoliittoa edusti Gennadi Gamarnik. Hän voitti maailmanmestaruuden. Köpi oli toinen ja Gustaf Freij kolmas.
Melbournen olympiakisoihin 1956 Köpi valmistautui huolellisesti. Köpi raivasi tieltään ensin vaarallisen Dimitar Stojanovin. Köpi oli aikaisemmin hävinnyt Stojanoville, mutta nyt hän maksoi kalavelat korkojen kanssa. Kaksi viimeistä vastustajaa olivat Unkarin Gyula Toth ja Turkin Riza Dogan. Turkkilainen yritti jopa purra Köpiä korvaan, mutta sekään ei auttanut. Toth puolestan lensi selälleen sarjan viimeisessä ottelussa ilotuliksen saattelemana.

Köpi oli Suomen edustajana vielä 1960 Rooman ja 1964 Tokion olympiakisoissa. Uusi vuosikymmen ei enää tuonut menestystä. Roomassa ratkaisematon ottelun kultamitalisti Avtabdil Koridzen kanssa oli saavutus, mutta sitten tappio Jugoslavian Branko Martinovicille pudotti Köpin viidennelle sijalle.

Tokiossa Köpin kävi vieläkin huonommin. Hän oli höyhensarjan edustajana. Hän voitti kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta ankara painonpudotus vaati veronsa. Köpi ei päässyt jatkon ylipainon vuoksi. Vaaka oli lahjomaton, ja köpin tie päättyi.
Kyösti Lehtonen





Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8092-9 

Ei kommentteja: