tiistai 13. tammikuuta 2015

Pekka Vasala – kuningasmaileri

Vuonna 1968 tuolloin 20-vuotias Pekka Vasala valittiin Meicon olympiakisoihin, opintomatkalle. Päätös oli Olymiakomitean tekemäksi epätavallinen, mutta niin oli myös velanmaksun heti 1972.
Lainan korko lakkasi juoksemasta tosin jo kesäkuussa 1971, kun Vasala Maailmankisoissa yllätti Kipchoge Keinon. Tuo juoksu lupasi ties mitä, mutta syksyn EM-kisat menivät penkin alle. Vasala oli siihen menessä syönyt pohjakuntonsa. Kauden opetus oli ehdoton: rutkasti lisää peruskuntokauden harjoitusta.

Vasalan tukevoitunut pohja näkyi keväästä 1972, kun hän toukokuussa juoksi kympin 29.09. Se oli semmoinen, siihen aikaan mailerille kohtuullisen shokeeraava lenkkikokeilu, muistelee Vasala. Alkukaudesta Vasala ehti tosin säikähtää: - Kun brittiottleussa vedin 800 m 1,46 pelästyin. Luulin, että kunto tulee taas päälle ennen aikojaan. - Siirryin vikkelästi takaisin maantielle ja maastoon vetämään pitkää lenkkiä.

Kun Vasalan kovan harjoittelun keskellä puuskutti ajan 3.36,8 Paavo Nurmen kisoissa heinäkuussa, 1500 metrin oympiafinaalin arvo alkoi nousta suomalaisten silmissä. Vasala pääsi Muncheniinhyvin entein, mutta ei ollut samalla tavalla itsevarma kuin Lasse Viren, joka meni ja voitti.
  • Haaveilin voitosta, mutta että olisin ajatellut, että se olen minä joka menen ja voitan... Ei se käynyt minulta. SM-kisoissa saatoin niin ajatella, mutta en olympialaisissa.

Terroristien hyökkäys oli shokki. Vasala joutui tekemään yhden ylimääräisen erikoisharjoituksenkin ”päästääksen vähän paineita pois”. - Tottakai tuli mieleen, että onko työ tehty turhaan, olivatko kisat jo ohi, enkä pääsekään kokeilemaan siipiäni Keinoa vastaan. Julkisuudessa oli väitetty, että Paavo Nurmi olisi lähestynyt Vasalaa sähkeellä ennen loppukilpailua. Neuvo kuului, että ”älä päästä Keinoa karkuun”. - En tiedä, onko sähke totta vai ei, minulla sellaista ei kuitenkaan ole. Oikeassahan Nurmi olisi ollut..

Finaalia Vasala odotteli omaan tyyliinsä. - Vuosien mittaan minulle tuli tavaksi vetäytyä omiin oloihini, kun alitajunta aloitti työskentelynsä, Jos alat juosta kisaa jo edellisenä päivänä, etkä nuku hyvin, purat energiavarastoja ennen aikojaan. Pyrin aina ajattelemaan kaikkea muuta. Lueskelin paljon klassikoita, mita saattui olemaan, Ajattelin kaikkea muuta kuin urheilua. Ennen karsintajuoksuja kävin yksin kaupungilla kävelemässä, piipahdin elokuvissa. Istuin pubissa ja katselin elämän menoa. Ajatuksissaan Vasala kävi finaalia läpi ja päätti ”lähteä” 1200 metrin kohdalla.

  • Mutta vauhti oli niin kova, ettei irtiottoon ollut mitään mahdollisuuksia. Kaikki jäi loppusuoran varaan. Hyvä kun pysyin mukana. Alkuvauhti oli ollut puolestaan niin hidas, että se oli ehtinyt suorastaan pelottaa. Sitten Keino lähti. Nykäys tuli täysin yllättäen. En kerennyt ajatella mitään, oli keskityttävä panemaan tossua toisen eteen niin penteleesti. - Myöhemmin joskus tonnin kieppeilla, tuli toinen paniikki. Alkoi tunuta siltä, että nyt mennään jo liian lujaa. Ja vauhti vain kiihtyi. - Pari saraa metriä myöhemmin alkoi helpottaa, Vauhti ei enää kasvanut ja tavoitin tutun rytmin, Oman juoksuni alkoi rullata. - Jossain estehaudan kohdalla tiesin, että voitan tämän kilpailun. Minua ei enää mikään voi estää. - Hienointa oli päästä rinnalle ja antaa menne vaan. - Muutama metri ennen maalia, kun aloin väsyä, iski pelko vielä kerran, Jos Keino tulee vielä ohi. - En kuitenkaan vilkuillut ympärilleni. Kun katsoo eteenpäin ja keskittyy omaan juoksuunsa, pystyy väsyneenäkin vielä pusertamaan.

Maaliin loiki pitkä, vaalea suomalainen, kädet pystyssä, kasvoilla jotenkin ällistynyt, vapautunut ilme. Katsojen ihmeeksi yllätysvoittaja käveli lähes suoraan pois radalta, Kunniakierrokselle häntä ei kuulunut.

Pekka Vasala

Pekka Vasala, Munchen 1972

1972 - Pekka Vasala 1500m - München Olympics

Pekka Vasala

Vasalalle olympiavoitto

Urheilu on vaietun vuosikymmenensä vanki


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: