lauantai 7. helmikuuta 2015

Marjatta Kajosmaa – paras ilman kultaa

Sapporon kullattomien kisojen harvoja valopilkkuja, josta varttuneella iällä tuli suurkisojen suurhiihtäjä. Marjatta Kajosmaa nousi kansainvälisellel hiihtohuipulle vasta 30-vuotiaana ja kahden lapsen perheenäitinä. Hän voitti 17-vuotiaana TUL:n naisten mestaruuden. Sitten seurasi perheen perustaminen ja yli kymmenen vuoden tauko kilpailemisessa. Hänen ensimmäiset suurkisansa olivat vuonna 1968 Grenoblen olympiakisat.

Marjatta Kajosmaa pääsi heti mukaan huippuvauhtiin. Hän sijoittui sekä 5 että 10 kilometrillä viidenneksi. Mitali vitosella ei jäänyt kuin muutaman sekunnin päähän. Harmittavasti viitosen mitali meni kaatumiseen eräässä jyrkässä laskussa. Kaatumisen seurauksena pipo vinossa Marjatta sivakoi maaliin, mutta eroa pronssiin jäi kolme sekuntia ja kultaankin vain yhdeksän sekuntia.

Kaksi vuotta myöhemmin MM-Tatralla Marjatta Kajosmaa salisti ensimmäiset suurkisamitalinsa. Kympiltä tuli hopeaa ja vietistä pronssia. Lisäksi viitosella Marjatta sivakoi neljänneksi. Suomen menestyksekäs naishiihto oli saanut uuden kansainvälisen tähtensä.

Vuonna 1972 Sapporon olympiakisoissa Marjatta Kajosmaa nousi Suomen ykkäsurheilijaksi saalistaen kisoista mitalin kaikilta kolmelta hiihtämältään matkalta. Lähimmäksi suurkisavoittoa Marjatta Kajosmaa pääsi Sapporon viitosella, mutta kisojen kolminkertainen olympiavoittaja Galina Kulakova oli tälläkin matkalla ylitsepääsemätön este. Kajosmaan rajusta loppurutistuksesta huolimatta Kulakova vei viitosen kullaan viisi sekuntia ennen Marjattaa.

Kympillä Kulakova oli ylivoimainen, mutta Marjatta Kajosmaa kävi tiukan taiston kahden muun neuvostoliittolaisen kanssa himmeimmistä mitaleista. Hopeakamppailussa Marjatta sai tunnustaa Alevtina Oljjinan 2,3 sekuntia nopeammaksi,, mutta pronssimitalin Marjatta nappasi 2,1 sekuntia ennen Ljubov Muhatsevaa.

Naisten 3x5 kilometrin viestissä Neuvostoliitto oli odotetusti ykkönen. Suomi sijoittui Marjatta Kajosmaan ankkuroimana hopealle puolisen minuuttia voittajasta ja yli 20 sekuntia ennen pronssille sijoittunutta Norjaa. Marjatta Kajosmaan mitalisaalis Sapporosta oli komea; kaksi hopeaa ja yksi pronssi.

Vuoden 1974 Falunin MM-hiihdot jäävät aikakirjoihin muovisuksen läpimurtokisoina. Tässä kehityksessä Suomi oli jäänyt selkeästi kilpailijamaistaan jälkeen. Ruotsin, DDR;b ja Tsekkoslovakian hiihtäjät kilpailivat kaikki Falunissa muovisuksilla.
  • Minä hiihdin koko Falunin kisat puusuksilla, mutta muut Suomen tytöt hiihtivät jo viestissä muovisuksilla. Kyllä tämä muovisuksen tuli markkinoille pääsi yllättämään suomalaiset pahasti. Suomessa ei tajuttu, että suksien ero luistossa voi olla niin suuri. Kyllä ruotsalaisten, itäsaksalaisten ja tsekkien menestys kisoissa oli paljolti muovisuksen ansiota, Marjatta Kajosmaa arvio. Marjatta Kajosmaan sijoitukset MM-Falunissa olivat 9.s sija kympillä, 15.s sija viitosella ja neljäs viestissä.

Viidensiin eli viimeisiin surkisooihinsa Marjatta Kajosmaa osallistui vuonna 1976 Seefeldin olympiakisoissa. Siellä 38-vuotias sisupussi nappasi kuudennen suurkisamitalinsa sivakoimalla viestissä yhdessä Liisa Suihkosen, Hilkka Kuntola ja Helenä Takalon kanssa hopealle.

Marjatta Kajosmaa saavutti menestyksekkään uransa aikana useita voittoja arvostetuissa kansainvälisissä hiihtokisoissa, Holmenkollenilla hänet kruunattiian voittajaksi seitsemän kertaa henkilökohtaisilla matkoilla ja kerran viestissä. Ounasvaaralla hän voitti kuudesti ja Puijolla viidesti. Esiolympialaisissa Kajosmaa voitti 10 km Sapporossa 1971 ja Seefeldissä 1975. TUL:n mestaruuden Marjatta Kajosmaa hiihti viisi kertaa.

Marjatta Kajosmaa

Kajosmaa MM-mitaleille Ylä-Tatralla

Suomelle naisten viestihopea Sapporossa

Olympiahistoriaa, Sapporo 1972: Suomalaiset järkyttyivät

Lähdeaineisto Kilpakenttin sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9






Ei kommentteja: