lauantai 23. toukokuuta 2015

Pekka Päivärinta – maastojuoksun maailmanmestari

Pekka Päivärinta oli suomalaisen kestävyysjuoksun väriläiskä lähes kymmenen vuotta. Pekka kuuluu siihen kuuluisaan vuosikertaan 1949, jota edustavat mm. Lasse Viren, Tapio Kantanen ja Esko Lipsonen. Päivärinnan tavaramerkki oli lyhylippainen lippalakki, jota hän piti aina kilpailuissa. Siitä jontaa lempinimi ”Lätsä-Pekka”.

Päivärinta aloitti kestävyysjuoksijan uransa estejuoksijana. Vuonna 1969 tuli nuorten SM-kultaa, ja kaksi vuotta myöhemmin hän voitti saman matkan Kalevan kisoissa. Helsingin EM-kisoissa vuonna 1971 Päivärinta sijoittui estejuoksusa 11:nneksi ja Munchenin olympiakisoissa seuraavana vuonna kahdeksanneksi. Seuraavana kesänä Päivärinta siirtyi kokonaan sileille matkoille, ja vuodesta 1973 tulikin hänen uransa kohokohta.

Talvella EM-hallikisoissa Päivärinta nappasi pronssia 3000 metrillä. Eikä kulunut kuin viikko, niin edessä olivat MM-maastojuoksu Belgian Waregemissa. Siellä Pekka Päivärinta kävi hurjan loppukirikamppailun Espanajan Mariano Haron kanssa. Kärkikaksikko karkasi muilta Haron vetämänä, mutta Lätsä-Pekka seurasi tiiviissä tuntumassa.

Tässä taistelussa espanjalainen sai antaa lopulta periksi, kun Pekka Päivärinta pinnisti parin-kolmen metrin erolla kärkeen ja voitti puolella sekunnilla maastojuoksun MM-kultaa. Pronssimitalisti, Uuden-Seelannin Rod Dixon jä Päivärinnasta jo 14 sekuntia.

Vaikka Pekka Päivärinta juoksikin monena vuonna maailman kärkipään aikoja, niin Waregemin MM-maastojen voitto jäi hänen uransa ainoaksi suurvoitoksi. EM-halleista Päivärinta juoksi 3000 metrillä kaksi hopeaa ja yhden pronssin.
Vuonna 1973 Päivärinta näytti juoksuskaalansa laajuuden. Samana kesänä hän juoksi 1500 metriä aikaan 3.37,2, 5000 m 13.29,6 ja maratonin 2.17.18.

Seuraavat suurkisat käytin pitkälle ja langalaihalle (186 cm ja 68 kg) Päivärinnalle mahdollisimman hankalissa paikoissa: EM-kiast 1974 Roomassa ja olympiakisat 1976 Montrealissa. Molempien paikkojen kosteassa kuumuudessa Pekka ei ollut ollenkaan oman itsensä. - Jaksoin tällaisissa olosuhteissa juosta yhden hyvän juoksun, kun kisa oli heti saapumisen jälkeisenä päivänä. Kun jouduin olemaan pidemmän aikaan kuumassa kosteudessa, niin se vaikutti heikentävästi juoksukuntooni, Lätsä-Pekka analysoi jälkeenpäin.

Niinpä menestys molemmissa kisoissa jäi selvästi odotettua heikommaksi. Roomassa Päivärinta oli 5000 metrillä 13.s ja 10000 metrillä 19.s. Montrealissa hän Rooman tapaan sijoittui 5000 metrillä 13:nneksi, mutta joutui keskeyttämään kympin alkuerässään.
Vuonna 1975 Pekka Päivärinta juoksi kuitenkin 25000 metrin ratajuoksun maailman ennäätyksen 1.14.16,8.

Kun tultiin 1978 Prahan EM-kisavuoteen, oli Päivärinnan huippukausi jo ohitse. SM-kisoissa ja maaotteluissa hänet edelleen nähtiin. Hän urakoi useimmissa maaottelussa kaksi kestävyysjuoksumatkaa ja kuului 1970-luvulla maamme parhaisiin pistesaalistajiin maaotteluissa.

Pekka Päivärinta tunnettiin huippuaikanaan hurjana harjoittelijana, Valmentajansa Kari Sinkosen johdolla Päivärinta juoksi harjoituskaudella 1972-1973 yhteensä 702 harjoiksessa 10702 kilometriä. Kaudella 1973-74 kilometriluku oli 10728.

Pekka Päivärinnan ennätykset kestävyysmatkoilla osoittavaat hänen todella suuren skaalansa, joka 19970-luvulla oli ennennäkemätön:
800 m 1.52,6
1500 m 3.37,2
maili 4.05,2
2000 m 5.11,0
3000 m 7.52,97
5000 m 13.28,6
10 000 m 27.54,4
25 000 m 1.14.16.8
maratoin 2.12.10,6
3000 m esteet 8.25,4

Pekka Päivärinta

1973 MM Maastojuoksu loppusuora

Muistakaa Päivärinnan tapaus 1975


Lähdeaineisto Kilpakenttien sankarit 3 ISBN 951-30-8902-9

Ei kommentteja: